Pohdintaa kosmetiikasta, kampauksista, kauneuden- ja kodinhoidosta, näiden yhdistämisestä sekä kuntoilun aloittamisen vaikeudesta. Sisältää intohimoista kokkailua ja kilojen karistusta...
perjantai 30. syyskuuta 2011
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Loistava sunnuntai
Tänään on ollut ihan loistava päivä; kevätsiivous on aloitettu! eli siis tämä projekti on todennäköisesti valmis sitten ensi keväänä...mutta tulipahan pestyä seiniä ja järjesteltyä maustekaappeja(yllätin itseni tarroittamassa mausteisiin oikeita nimiä?!?!?) Huoneetkin alkoivat saada uutta järjestystä (siitä tosin kiitos isännälle). Viittaa kovasti pesänrakennus viettiin, joten mitä ihmettä! Perheemme kyllä kasvaa ensi viikolla, mutta ei todellakaan vauvalla, vaan ihanalla koiralla jota kovasti odotamme. Sulo tule jo kotiin!!
Lisäksi ehdin tänään ottaa yli tunnin päikkärit, tekemään ruokaa, käymään spinnig -tunnilla ja RVPssa, värjäämään ja leikkaamaan hiukseni. Teinpä jopa hetken töitäkin. Eli aika paljon hommia yhdelle päivälle :) Lisää tällaisia päivä. Toivotaan myös aurinkoista alkavaa viikkoa!
![]() |
kuva SMASH |

maanantai 12. syyskuuta 2011
printtipaitoja ja osuvia ostoksia
Joskus hämmästyn oman väsymykseni määrästä. Tuntuu ettei auta vaikka kuinka paljon nukkuisi. Ei sillä mitään väliä näin kotioloissa, mutta ihmisten ilmoilla olisi kiva olla vähän skarppina..esimerkiksi viimeksi kun käytiin pojan kanssa kahdestaan ostoksilla valitsin mielestäni oikein kivan ja pojalle sopivan setin jossa oli vaaleansininen koirankuvin varustettu printtipaita sekä mustat housut. Toki ihmettelin hieman,että housut on jokseenkin kapean malliset, mutta luulin sen olevan jotain trendiä. Kassalla ystävällinen myyjä sitten kehui minun ostavan aivan ihanan pyjaman...pyjaman!?!?! Olin kuitenkin liian väsynyt lähteäkseni vaihtamaan kyseistä settiä, totesin sen kotioloissa kyllä menevän..en tosin siinä vaiheessa vielä huomannut toteavani sitä ääneen ennenkuin kuulin myyjä toteavan että samaa puuvillaahan se on kuin ne päiväasutkin..jep jep..
Kotona tarkemmin ostostani tarkistellessani huomasin ettei paita edes ollut koirankuvin varustettu printtipaita, vaan siinä oli sikoja, ankkoja ja noh..olis siinä pari koiraakin. Ehkä on parempi että lapseni saa itse valita vaatteensa heti kun mahdollista. Olisi kurjaa jos hän joutuisi koulukiusatuksi äidin "huippuvalintojen" vuoksi... :) Siirrän kaikki ostokseni nettiin, jotta voin tarkistella niitä ensin rauhassa, ilman että tarvitsee pelätä yksivuotiaani repivän kaikki alas kaupan hyllyiltä äidin ostopäätöstä odotellessa. Että näin tällä kertaa..

tiistai 6. syyskuuta 2011
ylä- ja alamäkeä
On se vaan järkyttävää miten riippuvainen sitä on omasta tietokoneestaan! Koko elämä sekaisin kun kone, syystä tai toisesta sammui, eikä syystä tai toisesta, enää suostunut lähtemään käyntiin. Siinä sitä sitten ihmettelee, että mitäpä sitä sadepäivän ratoksi sitten askartelis ja mites ne työasiat ja sähköpostit turvaan saadaan ja mikäs olikaan sen ja sen osoite joka sinnejatänne oli koneen uumeniin hyvään talteen laitettu. ARGH.
Innostuneena hyvistä suorituksista juoksumatolla, kirpaisin mukavaan juoksuun eilisellä iltalenkillä ja kiitoksena ponnisteluistani polvi muisti aamulla vihoitella erittäin pahalla säryllä. Eikä siinä sitten mikään auta, salit saa taas jäädä :( kauppakeskuskävelyä vauvan kanssa (vielä kun se ei osaa kovaan ääneen siitä kieltäytyä, tai nyt oli jo vähän hankaluuksia päästä ovesta ulos ilman uusinta lelua; kattilankantta! Mutta lopulta pääsimme jopa paikalliseen Citymarkettiin saakka). Olen nykyään säälittävä shoppailija. Ostin vain kaikkea "tarpeellista" kuten suklaata, urheiluliivit ja äidinmaidonkorviketta...
Tunteet käy ihan hassuja kierroksia. Itkin lukiessani kaksplussa jotain vauva-artikkelia. Mies kysyi miksi itken enkä osannut edes vastata. Kaikki on oikein hyvin. Saisinpa Sulon jo kotiin...

sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Aivan ihania vaatteita
Jo kahdet juhlat vedetty ja mieskin on aivan hämmästynyt, sillä en kertaakaan ole käyttänyt aikaa valittaakseni olevani läski, tai ettei ole mitään päällepantavaa (edellä mainitusta syystä) On siis jo moneen otteeseen todistettu että Smash! tekee iloiseksi, kuten merkin filosofiaan kuuluu :) olen rakastunut (taas!)
Olen rakastunut..
Nämä pienet tuhisijat ovat vasta neljä viikkoa vanhoja englannin bulldoggipentuja. Suloisuudet olivat niin vilkkaita etten onnistunut ottamaan kovin hyvää kuvaa...
lauantai 3. syyskuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)