maanantai 12. syyskuuta 2011

printtipaitoja ja osuvia ostoksia

Joskus hämmästyn oman väsymykseni määrästä. Tuntuu ettei auta vaikka kuinka paljon nukkuisi. Ei sillä mitään väliä näin kotioloissa, mutta ihmisten ilmoilla olisi kiva olla vähän skarppina..esimerkiksi viimeksi kun käytiin pojan kanssa kahdestaan ostoksilla valitsin mielestäni oikein kivan ja pojalle sopivan setin jossa oli vaaleansininen koirankuvin varustettu printtipaita sekä mustat housut. Toki ihmettelin hieman,että housut on jokseenkin kapean malliset, mutta luulin sen olevan jotain trendiä. Kassalla ystävällinen myyjä sitten kehui minun ostavan aivan ihanan pyjaman...pyjaman!?!?! Olin kuitenkin liian väsynyt lähteäkseni vaihtamaan kyseistä settiä, totesin sen kotioloissa kyllä menevän..en tosin siinä vaiheessa vielä huomannut toteavani sitä ääneen ennenkuin kuulin myyjä toteavan että samaa puuvillaahan se on kuin ne päiväasutkin..jep jep..

Kotona tarkemmin ostostani tarkistellessani huomasin ettei paita edes ollut koirankuvin varustettu printtipaita, vaan siinä oli sikoja, ankkoja ja noh..olis siinä pari koiraakin. Ehkä on parempi että lapseni saa itse valita vaatteensa heti kun mahdollista. Olisi kurjaa jos hän joutuisi koulukiusatuksi äidin "huippuvalintojen" vuoksi... :) Siirrän kaikki ostokseni nettiin, jotta voin tarkistella niitä ensin rauhassa, ilman että tarvitsee pelätä yksivuotiaani repivän kaikki alas kaupan hyllyiltä äidin ostopäätöstä odotellessa. Että näin tällä kertaa..

1 kommentti:

  1. Hah! Tulee mieleen, kun tämä väsähtänyt äiti harhautui lastentarvikeliikkeeseen ja ajatteli ostaa pienelle tyttövauvalleen söpöjä tutteja. Hartaasti (noin puolituntia) valikoimaa tutkittuani kävelin tyytyväisenä kassalle mukanani 2 tuttia. Havahduin niitä tarkemmin katsomaan vasta kotona. Mukaan oli tarttunut 2 sini-valkoista tuttia, joissa oli auton ja lentokoneen kuvat.. Tosi prinsessamaisia ostoksia siis!

    - Tanja

    VastaaPoista