torstai 28. lokakuuta 2010

Viimeistä ruusua odotellessa

Ilmeisesti minussa asuu roima annos romantiikan nälkäistä tirkistelijää, sillä olen aivan koukussa jenkkiläiseen bachelor sarjaan. Siis nimenomaan jenkkiversioon. Siitä kotimaisesta kyhäelmästä en viitsi sanalla mainita paitsi korkeintaan, että yritelmähän se oli sekin. Nyt kun kotirouvana ollessani iltapäivisin pojan kanssa vetäydytään päivälevolle olen katsonut uusintana DeAnnan jaksot unelmien poikamiestytöstä. Hassua vaikka tietää, miten sarja tulee päättymään, (olen katsonut hyljätyn poikamies Jasonin oman tuotantokauden viimeksi ennen tätä) istuin kuitenkin kuin nakutettu iltapäivällä tv:n ääreen sarjaa seuraamaan. Jasonin ollessa itse bachelor (ne jotka ovat sarjaa seuranneet tietävät mistä puhun ) olin niin järkyttynyt loppuhuipennuksesta, että piti mennä internetin ihmeellisetä maailmasta penkomaan, että onko kyseinen pariskunta mahdollisesti vielä yhdessä ja suureksi yllätyksekseni vastaus oli myönteinen.Niille, jotka eivät ole sarjaa seuranneet wikipedia mm. kertoo sarjasta seuraavaa:

Sarja keskittyy poikamieheen, joka valitsee mahdollisen vaimonsa 25:sta naisesta. Viime kausilla poikamies on ollut muun muassa lääkäri, prinssi, NFL-pelaaja, miljoonääri. Sarjassa poikamies käy naisten kanssa treffeillä, joista osa on ryhmätreffejä, osa yksilötreffejä ja osa treffejä joihin osallistuu poikamiehen lisäksi kaksi naista. Jokaisessa jaksossa nainen/naisia karsitaan pois kisasta, tavallisesti ruususeremonian aikana jakson lopussa, mutta joskus myös treffien aikana (joita kutsutaan pudotustreffeiksi). Kauden loppu kulminoituu neljän viimeisen naisen kotikaupunki vierailuihin heidän perheidensä luo. Lopuksi kolme parasta pääsevät yön ylki kestäville treffeille eksoottiseen paikkaan ja joista kaksi pääsee tapaamaan poikamiehen perhettä. Sarjan lopuksi poikamies valitsee maisen, jonka kanssa jatkaa suhdetta. Joskus poikamies kosii valitsemaansa naista. Sarjassa on myös ollut poikkeuksia; 11. kaudella Brad Womick ei valinnut naisista kumpaakaan ja 13. kaudella Jason Mesnick muutti mieltään "After the Final Rose" -jaksossa.  Sarjan kausilla toiseksi tulleita naisia on otettu mukaan Unelmien poikamiehen sisarsarjaan Unelmien poikamiestyttö.

No niin ja sitten asiaan...Seuraava Unelmien poikamies tulee olemaan Brad Womick. Siis joo, jälleen..Tämä on ajanhaaskausta! Aion pitää hiljaisen naisen äänettömän protestin ja olla katsomatta kyseisiä jaksoja sitten mikäli ne Suomeen joskus rantautuvat. Jos jostain uusintaa kaivataan niin toisen tuotantokauden Aaronia olisi katsellut telkkarissa mielellään pitempäänkin, sen verran kiva komistus oli kyseessä.

Muistan kun Aaronin finaalissa jännitin rystyset valkoisena valitseeko hän tumman (mielestäni niuhon ja kuivakan oloisen)Helenen vai vaalean (ehkä vähän naivin ja lapsellisen mutta riemukkaan) Brooken. Toivon viimeiseen asti, että valinta olisi osunut Brookeen ja olin hyvin pettynyt kun näin ei ollut. Mieleni teki siltä istumalta kilauttaa tälle Aaronilla ja kertoa, että nyt hän teki kyllä elämänsä erheen. Tähän samaan johtopäätökseen hän kuitenkin päätyi muutaman kuukauden päästä itsekin kun pariskunta erosi. No mutta nyt kuitenkin Aaronin poikamiesajat ovat kuitenkin onnellisesti takana päin ja oma kulta kainaloon löytynyt. Samoin kävi allekirjoittaneella, joten mitä tästä enään vaahtoamaan. Menenkin tyydyttämään romantiikan nälkääni tuonne oman miehen kainaloon, sillä hänelle antaisin edelleen ruusun vaikka sadan joukosta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti