Pienen lapsen äitinä on paljon raskampaa kuin osasin koskaan kuvitella. Pienen lapsen äitinä on paljon ihanampaa kuin osasin koskaan kuvitella. Itkua on paljon,eikä pelkästään vauvalla, välillä ilosta, välillä epätoivosta. En silti vaihtaisi pois kovin montaa hetkeä. Valehtelisin jos sanoisin etten yhtään. Muutaman aamuyön tunnin korkeintaan.
Sain viikonloppuna levätä ja nukkua pidempään miehen hoitaessa poikaa. Silti ja ehkä siitä syystä paluu arkeen oli todella kova. Sunnuntai yö meni epätoivon puolelle kun itku ei taas lakannut millään. Nukuin noin kolme tuntia ja aamu kuudelta väsyneenä tilitin miehelle etten pystynyt ajattemaan tulevaa viikkoa ilman sydämmen puristusta jos kaikki yöt ovat pelkkää itkua. Mieheni toimi jälleen tavalla jonka ansiosta hän on lunastanut luottamukseni, kunnioitukseni ja äärettömän rakkauteni. Siitä hetkestä yhdistimme voimamme entistä tehokkaammin. Jo tunne siitä ettei yöt ole enää pelkästään minun vastuullani sai minut voimaan paremmin. Tähän asti olin pitänyt tärkeänä, että mies saa levättyä yöt hyvin kun menee aikaisin töihin, mutta nyt olimme molemmat valmiit tekemään uudet toimivamma järjestelyt. Tämä vaihehan ei kestä ikuisesti, yritän muistuttaa itselleni, mutta tällä hetkellä hetki tuntuu ikuisuudelta. Olen ollut uniongelmainen niin kauan kuin jaksan muistaa, joten nämä valvomiset koen ilmeisesti paljon rankempana kuin normaali nukkuja.
Pojan vatsakivut alkavat hieman hellittää, mutta rytmi on täysin sekaisin. Ei tuon ikäisellä vielä varmaan mitään rytmiä varsinaisesti kuulu ollakaan, mutta muru senkun nukkuisi päivät ja valvoo yöt. No saanpahan päivisin kokkailtua ja puuhailtua omia hommiani. Lapsi on ihana. Hän on alkanut seuraamaan ja hymyilemään äipälle ja iskälle jo ihan eri tavalla. Kasvupyrähdys on ollut hurja. Siirryimme käyttämään isompia vaatteita. Nyt menee jo koko 68cm. Olen aloittanut kakun valmistus harjoittelun murun 1 v synttäreitä varten. Itselläni on ihanat muistot lapsuusajan synttäreistä. Erityisesti äidin tekemistä synttärikakuista. Ne olivat hienoja! Ostin pojan synttäreitä varten erityisen autokakkuvuuan. Ensimmäinen koevedos oli aika kehno esitys. Onneksi aloitin harjoittelun nyt kun aikaa tähän h-hetkeen on vielä 9 kuukautta....
Siis nyt jo kakkuharjoittelua, ooh! Tiedätkö, minä olen sellainen äiti, joka sitten taas välttelee viimeiseen asti kakun tekemistä synttäreille. Mielummmin vaikka ostan valmiina, koska pelkään epäonnistuvani ja että tekeleestä tulee kamala. Olen jotain tavallisia kermakakkuviritelmiä tehnyt, jopa pursotinta koristelussa käyttänyt, se onkin ihan lempparipuuhaa, ehkä musta voiski kehkeytyä ihan hyvä leipuri, jos sitä vain harjoittelisi!!! Veri ei vaan niin kovasti vielä vedä siihen harjoittelun puolelle... :/ Tunnen jotenkin tämän asian takia itseni huonoksi äidiksi, en ole erityisen hanakka suurien ja erikoisten, tapahtumarikkaiden juhlien järjestelijä... Mies ei ole sen hanakampi. ;) Viime vuonna pojalle järkättiin synttärit seikkailupuistoon tarjoilujen kera, ei tarvinnut stressata. No, meitä on moneksi, toiset nauttivat kaikesta siitä hälinästä ja kodin laittamisesta ja siivouksesta, mulle tulee vaan stressiä siitä, ettei meidän koti ole tarpeeksi hieno jne...... Minut tuntien tiedät, että osaan repiä stressiä asiasta kuin asiasta. :)
VastaaPoistaMuru, olet hyvä monessa muussa asiassa! Mulle nykyään kaikki syyt ovat hyviä tekosyitä leipoa. rakastan nimittäin..taikinaa! Lapseni tuskin välittää kenen valmistama kakku on, mutta toistaiseksi tämä on äitin tapa rentoutua. Outoko?! ;)
VastaaPoista